Miksi kampaajani ei ota enää työharjoittelijoita

Juttelin eilen kampaajani kanssa työelämästa ja nuorista. Hän kertoi, että ei enää ota työharjoittelijoita kampaamoonsa. Koska a) nuorilta on hukassa aivan perustaidot ihmisten välisestä kanssakäymisestä, alkaen sanoista "hei" ja "kiitos" b) koska työharjoittelijat eivät halua tehdä tavallisia perustöitä, vaan kokeilla uutta ja erikoista ja c) koska työharjoitteluun tullaan niin raakileina, että työpaikalla pitää opettaa kädestä pitäen kaikki perusjututkin ja siihen ei yrittäjällä ole aikaa.
Viimeisen kohdan korjaa aika. Varsinkin käsityöammatissa taito kasvaa tekemällä.
Harvaa ammattia kuitenkaan opitaan niin, että tehdään vain kivat ja erikoiset jutut ja jätetään tylsemmät rutiinityöt tekemättä.

Entä ihmisten välinen kanssakäyminen? Eikös "hei" ja "kiitos" kuulu meidän jokaisen perussanastoon? Sekin taito saattaisi kehittyä - no, ihan käyttämällä noita sanoja. Arjessa, joka päivä, tuttujen ja varsinkin outojen kanssa. Työelämässä niiden opettelu on vähän myöhäistä.

BTW: hyvää työpäivää!

Tiesitkö, että keskimääräinen toimistotyöntekijä saa päivässä noin sata sähköpostiviestiä?

Minusta se on paljon. Ihan hirveän paljon. Tuollaisen massan keskeltä on hankala erottaa tärkeitä viestejä. Mukavat viestit, sellaiset, jotka herättävät jonkun positiivisen tunteen, jäävät kyllä mieleen ja nousevat esiin sähköpostimassasta.

Lähetän jonkin verran palaverimuistioiden linkkejä sähköpostilla. Aika tylsiä, tavallisia viestejä: muistio ja liitteet on nyt luettavissa. Olen jo jonkin aikaa lisännyt viestien loppuun pienen hyvän päivän tervehdyksen tai hyvän mietteen, lainauksen minua suuremmilta ajattelijoilta. Toivon, että se on se pieni juttu, joka saa hymyn käväisemään tänään viestin vastaanottajan kasvoilla.

Innostuksen pisaroita sinunkin työpäivääsi!

Esimerkiksi sivulta Hyvejohtajuus löytyy monia käyttökelpoisia viisauksia.

Innostusta työhön - täältä pesee!

Luin kesän aikana Jarkko Rantasen hienot kirjat Tunteella! ja  Vaikuta tunteisiin .
Laputin kirjat täyteen keltaisilla tarralapuilla: huomioitavia kohtia, tätä pitää miettiä, hyödynnä tätä työssä. Olen todella innoissani, tuntuu että näissä kirjoissa on paljon ajateltavaa ja opittavaa!

Rantanen kirjoittaa, että innostus on tunne, joka energisoi hyödyntämään havaitut mahdollisuudet. Se saa tarttumaan toimeen. Innostus kuitenkin kestää vain lyhyen aikaa ja siksi se pitää pystyä herättämään uudelleen ja uudelleen. Pitkäkestoinen innostus syntyy, kun pystyy löytämään samasta asiasta uusia innostavia näkökulmia.

Viestintäammattilaisena koen, että minun pitää osata herätellä innostusta uudelleen ja uudelleen koko organisaatiossa. Se voi olla sitä, että tuo esiin tekemämme työn merkitystä tai kirjottaa intrauutisen uudesta näkökulmasta. Tai kiinnostuu aidosti toisen työstä, kysyy, osoittaa arvostusta. Hyvin paljon innostuksen herättäminen on sitä, että antaa itsensä innostua joskus arkisistakin aiheista ja antaa sen innostuksen näkyä. Innostus tarttuu, sanoo Rantanen. Innostuksen herättäminen vaatii sitä, että on itse innostunut.

Mistä sitten itse viimeksi innostuin?
Olin aivan totaalisen tohkeissani aivan tavallisen juttukeikan jälkeen. Perusjuttu peruskorjauksesta, nopea puolen tunnin haastattelu ja pari kuvaa. Tuntui vähän tylsältä lähteä juttua tekemään, kun olisi ollut muutakin puuhaa yllin kyllin, esimerkiksi sähköpostin raivausta.

Peruskorjausprojektista vastaavat miehet olivat itse innostuneita, esittelivät mitä kaikkea hienoa remontin myötä on tulossa. Mutta varsinaisen liekin sytytti se, kun pääsin kuvaaman korjauskohdetta. Ryömin kahden kaverin kanssa kapeasta huoltoaukosta sisään isoon läpityöntöuuniin. Paikka oli pimeä, likainen ja lämmin, valokuvaaminen oli pimeyden takia haastavaa. Ja siellä oli aivan MAHTAVAA! Nähtyään innostukseni haastateltavat vievät minut vielä sisään toisesta kohti uunia, jotta sain parempia kuvia.

Kuvista tuli hyviä, jutusta tuli hyvä. Toivottavasti innostus välittyi myös niistä. Ainakaan kahvipöytäporukalle ei jäänyt epäselväksi, että toimistotyölaisellä oli ollut elämysten aamu.