Insinööri ja vuorovaikutuksen taito

Omien tunteiden ohjaaminen, työporukan fiilikseen vaikuttaminen, tilanteet, joissa toisella keittää yli, huolen kuunteleminen, poikkeamiin puuttuminen... Vuorovaikutustaitoja tarvitaan työelämässä joka päivä.

Olen viime aikoina laatinut koulutusmateriaalia vuorovaikutuksesta sekä tunneilmaston ja organisaation ilmapiirin johtamisesta. Aihetta on käsitelty kahtena koulutuspäivänäkin.

Koulutusten ja keskustelujen perusteella moni tuntuu tunnistavan haastavat vuorovaikutustilanteet ja sellaiset hetket, kun itselläkin alkaa "vanha aatami" nousta: posket punehtuu ja päässä kohisee ja kohta jo suustakin pääsee kaikki mikä on joskus jäänyt sanomatta. Vuorovaikutustaitojen vahvistamisen tarve tunnistetaan.

Valtaosa päivittäin kohtaamistani ihmisistä on insinöörejä tai muuten teknisen alan ihmisiä. Jämptejä, huolellisia ja tarkkoja, samalla ihania, lämpimiä, välittäviä tyyppejä. He pitävät lämmöllä huolta ihmisistään. Mutta lähes joka keskustelu, jonka olemme vuorovaikutustaidoista käyneet, tulee jossain vaiheessa toteamukseen, että kun on se kuitenkin aika haastaavaa tuo ihmisten kanssa työskentely - ne kun eivät toimi samalla tavalla kuin koneet. Tunneilmastosta ja omien tunteiden ohjaamisesta puhuttaessa alkaa jo tuntua epämukavalta. Aistin rivien välistä, että aihe tuntuu olevan vähän pehmo töihin, teollisuuteen, miesten maailmaan...

Tällä hetkellä tunnen itse epävarmuutta. Miten löytää  tapa viedä hyvää asiaa eteenpäin? Millaista kieltä minun pitäisi käyttää, jotta pääsemme samalla taajuudelle insinöörien kanssa?
Ehkä nyt tarvitaan kupillinen kahvia.

Kun huomenna on pyhä

Ajelin perjantaina töistä kotiin. Takana oli vauhdikas viikko ja minua väsytti fyysisesti ja henkisesti. Samalla huomasin kelaavani mielessä, mitä kaikkea pitääkään ehtiä tehdä viikonloppuna.

Lista oli pitkä: kodin perusteellinen siivous, pyykkihuoltoa, omenoiden poimimista, viikon ruokaostokset, tyttöjen kuljetukset ratsastustunnille, lämmitysöljyn tilaaminen, opiskelutehtävän tekeminen... Listalle kertyi myös sellaisia juttuja, joita haluan tehdä viikonloppuna, kuten sämpylöiden leipominen ja pitkä juoksulenkki sekä puolukan poimintaa. Vaatekaappikin olisi hyvä käydä läpi ja siirtää kesävaatteet säilytykseen.
Alkava viikonloppu tuntui raskaalta jo ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa.

Lauantaina aamulla touhusin siivouksen alulle ja vein tytöt tallille. Samalla reissulla satuin juttusille touhukkaan ja iloisen seniorikansalaisen kanssa. Hänellä oli sadonkorjuukausi kiivaimmillaan menossa, kasvimaalla oli nostettavana yhtä ja toista, mansikkamaata kunnostettavana ja kellarin siivouskin suunnitteilla. Hän totesi siinä jutellessamme, että "tänään nostetaan perunaa, mutta sittenhän tuleekin pyhä, niin loput hommat jää maanantaihin."

Mietin hänen kommenttiaan pitkin päivää. Mikä suuri viisaus onkaan siinä, että sunnuntai on oikeasti pyhäpäivä, jolloin levätään töistä! Minua vanhempi sukupolvi vielä sen osaa - minulla ja ehkä muillakin ikätovereillani tuntuu olevan taipumus täyttää viikonlopun lepopäivätkin kauhealla touhuamisella. Siinä käy helposti niin, ettei jää aikaa sellaisella lepäämiselle, joka oikeasti auttaa jaksamaan taas seuraavan työviikon.

Tein viikonlopun työlistalleni muutoksia. Koti on siivottu ja ruokaa hankittu. Omenoitakin ehdin poimia ja leipoa ne sämpylät. Mutta lisäsin listaan päiväunet ja pudotin osan tehtävistä kokonaan pois. Näillä eväillä lähdetään huomenna maanantaina kohti uutta, tehokasta työviikkoa.

Aamukahvikeskustelu

Joskus aamukahvin ääressä höpistään niitä näitä. Joskus taas käydään sellaisia keskusteluja, että jää itsellekin koko päiväksi hyvä mieli.

Tänään aamukahvin aikaan työhuoneeni ovelle tuli työkaveri, kohtuullisen kokoisen organisaation vetäjä. Kysyi onko hetki aikaa. Hän halusi pallotella ajatuksiaan, saada tukea ja neuvoja viestintään.
Hän koki, että palaverikäytännöt ovat hyvällä mallilla, mutta silti asiat eivät välttämättä kaikin paikoin etene toivotulla tavalla. Hän halusi saada asiat rullaamaan  ilman turhaa paimentamista ja vahtimista. Keskustelimme pitkään ja mietimme näkökulmia puolin ja toisin. Mietimme mitä hän itse voisi tehdä ja miten tukea organisaationsa esimiehiä heidän työssään.

Keskustelun loppupuolella kysyin, miten minä voisin auttaa häntä eteenpäin asiassa. Hänen silmänsä kirkastuivat: "Sinähän autoit jo!" Iltapäivällä sain vielä sähköpostiviestin, jossa hän kiitti saamistaan ideoista ja innostuksesta. Hän oli pohtinut asioita eteenpäin ja löytänyt konkreettisia käytännön toimintatapoja, joilla viedä asioita haluamaansa suuntaan.

Minulle tämä keskustelu tarjosi oivalluksen: kaikkei palkitsevin työn tekeminen ei välttämättä ole sellaista konkreettista puurtamista, josta jää tuotos; powerpoint-show, juttu intranetin uutisvirtaan, henkilöstölehti, sähköpostikirjeenvaihtoa, muistioita tms. Joskus parasta ja tuottavinta työntekoa onkin hyvä keskustelu, johon molemmat osapuolet paneutuvat ja jonka seurauksena kumpikin oivaltaa jotain uutta.

Miksi kampaajani ei ota enää työharjoittelijoita

Juttelin eilen kampaajani kanssa työelämästa ja nuorista. Hän kertoi, että ei enää ota työharjoittelijoita kampaamoonsa. Koska a) nuorilta on hukassa aivan perustaidot ihmisten välisestä kanssakäymisestä, alkaen sanoista "hei" ja "kiitos" b) koska työharjoittelijat eivät halua tehdä tavallisia perustöitä, vaan kokeilla uutta ja erikoista ja c) koska työharjoitteluun tullaan niin raakileina, että työpaikalla pitää opettaa kädestä pitäen kaikki perusjututkin ja siihen ei yrittäjällä ole aikaa.
Viimeisen kohdan korjaa aika. Varsinkin käsityöammatissa taito kasvaa tekemällä.
Harvaa ammattia kuitenkaan opitaan niin, että tehdään vain kivat ja erikoiset jutut ja jätetään tylsemmät rutiinityöt tekemättä.

Entä ihmisten välinen kanssakäyminen? Eikös "hei" ja "kiitos" kuulu meidän jokaisen perussanastoon? Sekin taito saattaisi kehittyä - no, ihan käyttämällä noita sanoja. Arjessa, joka päivä, tuttujen ja varsinkin outojen kanssa. Työelämässä niiden opettelu on vähän myöhäistä.

BTW: hyvää työpäivää!

Tiesitkö, että keskimääräinen toimistotyöntekijä saa päivässä noin sata sähköpostiviestiä?

Minusta se on paljon. Ihan hirveän paljon. Tuollaisen massan keskeltä on hankala erottaa tärkeitä viestejä. Mukavat viestit, sellaiset, jotka herättävät jonkun positiivisen tunteen, jäävät kyllä mieleen ja nousevat esiin sähköpostimassasta.

Lähetän jonkin verran palaverimuistioiden linkkejä sähköpostilla. Aika tylsiä, tavallisia viestejä: muistio ja liitteet on nyt luettavissa. Olen jo jonkin aikaa lisännyt viestien loppuun pienen hyvän päivän tervehdyksen tai hyvän mietteen, lainauksen minua suuremmilta ajattelijoilta. Toivon, että se on se pieni juttu, joka saa hymyn käväisemään tänään viestin vastaanottajan kasvoilla.

Innostuksen pisaroita sinunkin työpäivääsi!

Esimerkiksi sivulta Hyvejohtajuus löytyy monia käyttökelpoisia viisauksia.

Innostusta työhön - täältä pesee!

Luin kesän aikana Jarkko Rantasen hienot kirjat Tunteella! ja  Vaikuta tunteisiin .
Laputin kirjat täyteen keltaisilla tarralapuilla: huomioitavia kohtia, tätä pitää miettiä, hyödynnä tätä työssä. Olen todella innoissani, tuntuu että näissä kirjoissa on paljon ajateltavaa ja opittavaa!

Rantanen kirjoittaa, että innostus on tunne, joka energisoi hyödyntämään havaitut mahdollisuudet. Se saa tarttumaan toimeen. Innostus kuitenkin kestää vain lyhyen aikaa ja siksi se pitää pystyä herättämään uudelleen ja uudelleen. Pitkäkestoinen innostus syntyy, kun pystyy löytämään samasta asiasta uusia innostavia näkökulmia.

Viestintäammattilaisena koen, että minun pitää osata herätellä innostusta uudelleen ja uudelleen koko organisaatiossa. Se voi olla sitä, että tuo esiin tekemämme työn merkitystä tai kirjottaa intrauutisen uudesta näkökulmasta. Tai kiinnostuu aidosti toisen työstä, kysyy, osoittaa arvostusta. Hyvin paljon innostuksen herättäminen on sitä, että antaa itsensä innostua joskus arkisistakin aiheista ja antaa sen innostuksen näkyä. Innostus tarttuu, sanoo Rantanen. Innostuksen herättäminen vaatii sitä, että on itse innostunut.

Mistä sitten itse viimeksi innostuin?
Olin aivan totaalisen tohkeissani aivan tavallisen juttukeikan jälkeen. Perusjuttu peruskorjauksesta, nopea puolen tunnin haastattelu ja pari kuvaa. Tuntui vähän tylsältä lähteä juttua tekemään, kun olisi ollut muutakin puuhaa yllin kyllin, esimerkiksi sähköpostin raivausta.

Peruskorjausprojektista vastaavat miehet olivat itse innostuneita, esittelivät mitä kaikkea hienoa remontin myötä on tulossa. Mutta varsinaisen liekin sytytti se, kun pääsin kuvaaman korjauskohdetta. Ryömin kahden kaverin kanssa kapeasta huoltoaukosta sisään isoon läpityöntöuuniin. Paikka oli pimeä, likainen ja lämmin, valokuvaaminen oli pimeyden takia haastavaa. Ja siellä oli aivan MAHTAVAA! Nähtyään innostukseni haastateltavat vievät minut vielä sisään toisesta kohti uunia, jotta sain parempia kuvia.

Kuvista tuli hyviä, jutusta tuli hyvä. Toivottavasti innostus välittyi myös niistä. Ainakaan kahvipöytäporukalle ei jäänyt epäselväksi, että toimistotyölaisellä oli ollut elämysten aamu.